suomenmaa

Väinö Voipio eli Björn Sund

1930-luvulla salanimi Björn Sund julkaisi isänmaallisia pamfletteja, aluksi vuodesta 1930 alkaen ruotsinkielisinä ja vuonna 1937 tyyliltään hienostuneen suomenkielisen kirjan Isänmaan eheys. Suomen Kuvalehti 9 / 1965 julkaisi Väinö T. Voipion haastattelun, jossa hän kertoi motiiveistaan ja saamastaan hienosta kohtelusta yhteiskunnan vaikutusvaltaisilta. Björn Sundin oikean nimen tunsivat ja hänen kirjalleen antoivat tunnustusta 1930-luvun Suomen pieni vaikutusvaltaisten henkilöiden joukko.

Ruotsiksi julkaistuissa ensimmäisissä kirjoissaan Björn Sund kääntyi akateemisen ruotsinkielisen nuorison puoleen isänmaan nimessä ja kehoitti tätä luopumaan ruotsalaisesta eristäytyneisyydestään ja omistamaan työnsä koko Suomen kansalle. Se ei ollut kansallisuudeltaan ruotsalainen. Sen tulisi tajuta olevansa, kotikielestään huolimatta, välitön osa suomalaista kansakuntaa ja vetää tästä tiedosta johtopäätöksensä: luopua eristyneisyydestään.

Nimimerkki Björn Sund lähetti itse Marskille kirjeen pyytäen pääsyä puheilleen. Marsalkka Mannerheim otti Björn Sundin sydämellisesti vastaan eikä vastaanotto muuttunut miehen esittäydyttyä oikealla nimellään Väinö Voipio. Mannerheim mainitsi tutustuneensa hänen kirjoituksiinsa mielenkiinnolla. Mannerheim piti Voipion tavasta esiintyä nimimerkillä. Se on historiassamme tuttu ilmiö. Luvalliseksi sitä oli katsottava silloin, kun mies vakaumuksensa mukaisesti halusi vaikuttaa henkilöihin, jotka saattoivat omien ennakkomielialojensa vallassa olla haluttomat arvioimaan asioita uudelta kannalta.

Voipio kertoi haastattelussa Arwidssonin, Snellmanin ja Meurmanin käyttäneen kukin vuorollaan nimimerkkiä. Myöhemmin kirjan Nimellä ja nimimerkillä on kirjoittanut Urho Kekkonen, joka toimi aikoinaan Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana. Väinö Voipio osoitti, että monet aateliset huolimatta esivanhempiensa ruotsalaisuudesta olivat Suomen miehiä, uskollisia isänmaalle. Ja kuten aatelisnimet-kirjoitus osoittaa, monilla aatelisilla on itse asiassa suomalaiset esi-isät.

Kansallispankin saitana tunnettu pääjohtaja Juho Kusti Paasikivi antoi Voipiolle pyytämättä apurahan. Kauppaneuvokset Eemil Aaltonen ja Rafael Haarla antoivat Voipiolle avustuksia, viimeksi mainittu V.A. Koskenniemen välitettyä hänelle pyynnön. Näiden apurahojen turvin Väinö Voipio sai suunnilleen katettua kulunsa viimeisestä kirjastaan Isänmaan eheys.

Otava julkaisi Björn Sundin Isänmaan eheyden 1937 ja Otavan pääjohtaja Alvar Renqvist paljasti luottamuksellisesti kirjoittajan henkilöllisyyden itse presidentille, joka kutsuikin Voipion linnaansa. Presidentti Kyösti Kallio ilmaisi ihastuksensa kirjan johdosta ja samantien kutsui Voipion itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin.

Lisäksi nimimerkin henkilöllisyyden tunsivat Alvar Aalto ja senaattori Leo Ehrnrooth. ".. olin hänelle lähettänyt siihen mennessä ilmestyneet kolme ensimmäistä lentokirjaani, ja hän oli kirjeissään osoittanut niitä kohtaan ainakin suhteellista myötämielisyyttä", Ehrnroothille Väinö Voipio ilmaisi nimimerkin henkilöllisyyden. Voipio ajatteli Isänmaan eheys -julkaisuussaan paljastaa oikean henkilöllisyytensä, mutta professori Renqvistin neuvosta ei paljastanutkaan olevansa "Björn Sund". Hän paljastui suurelle yleisölle vasta 11.12.1964 Hbl:n syntymäpäiväuutisessa. Suomen Kuvalehden juttu ei kerro nimimerkin paljastajaa. Ammatiltaan Väinö Voipio oli kihlakunnantuomari ja hovioikeuden asessori.